torstai 16. marraskuuta 2017

Paras kikhernecurry (gl,v)

Kasvisruoka reseptit - kikhernecurry - nuts for wellness


Kasvisruoista ihan ehdottomia suosikkejani ovat erilaiset curryt. Mausteinen ja lämmittävä curry on täydellistä lohturuokaa etenkin näin kylmän ja pimeän aikaan. Marraskuu on ainakin minulle useimmiten vaikein kuukausi vuodesta juurikin sen pimeyden vuoksi. Töistä tullessa on jo ihan säkkipimeää ja päivä tuntuu olevan ohi, vaikka kello olisi vasta viisi. Pimeää on toki marraskuun jälkeenkin, mutta joulukuu yleensä menee ihan huomaamatta joulutohinoissa ja kun uuden vuoden yli päästään niin alkaakin jo pikkuhiljaa helpottaa. Nyt tämä pimeys harmittaa kuitenkin enemmän kuin ennen, koska tarvitsen päivänvaloa myös kuvaamiseen. Käytännössä viikossa ei ole kovinkaan montaa hetkeä jolloin en olisi valoisan aikaan töissä tai koulussa. Vapaapäivien aamupäivät ovat siis pyhitetty hyvin tehokkaaseen kokkailuun ja kuvaamiseen. Tietysti jos tästä jotain positiivista yrittää etsiä, niin onhan se myös hyvä, että jokin asia rajoittaa minua tekemästä tätä kaiken vapaa-aikani, niinkuin muuten varmaan tekisin. Onhan sitä huolehdittava myös ihmissuhteista ja muista asioista :)

Nyt, kuten arvata saattaa, minulla on ollut vapaapäivä. Tänään mieleni teki valmistaa ihanan täyteläistä currya. Tämä kikhernecurry on nopea ja helppo valmistaa ja on siitä syystä erinomainen arkiruoka kotiin ja/tai evääksi töihin. Kikherneet voi korvata osittain tai kokonaan toki muullakin, esimerkiksi kukkakaalilla tai tofulla. Bataatti sopii myös hyvin sekaan! Mausteisissa ruoissa suosittelen aina laittamaan ensin vähemmän mausteita ja maistelemaan. Etenkin jos teet ruokaa myös lapsille, niin on helpompi lisätä maustetta kuin ottaa pois. 


Paras kasviscurry kikherneistä - nutsforwellness


Paras kikhernecurry - kasvisruoka reseptit - nut for wellness


Paras kikhernecurry (gl,v)
6:lle

2 rkl kookosöljyä
n. 1 rkl punista currytahnaa
1 rkl garam masala mausteseosta
3 valkosipulin kynttä
600g tomaattimurskaa (1 ja puoli Muttia, voi laittaa myös 2 jolloin tulee tomaattisempi)
2 tetraa valmiita kikherneitä
1 tlk kookosmaitoa
4 rkl kookosmannaa
2-3 kaffirilimen lehteä
chilijauhetta
ripaus kardemummaa
n. 1-2 tl sitruunan tai limen mehua
1 rkl vaahterasiirappia
suolaa


1. Kuori ja pilko valkosipuli. Kuumenna kookosöljy kasarissa ja lisää currytahna ja garam masala mauste. Lisää valkosipuli ja kuullota muutama minuutti miedolla lämmöllä.

2. Lisää mukaan tomaattimurska ja huuhdellut kikherneet sekä kaffirilehdet. Hauduttele hetki miedolla lämmöllä. Lisää sen jälkeen kookosmaito ja manna sekä loput mausteet. Tarkista maku. Hauduttele vielä hetki. Tarjoile esimerkiksi basmatiriisin kanssa. 

Vinkki! Saat pirteän keltaista riisiä lisäämällä riisin keitinveteen teelusikallisen kurkumaa.


Kasvisruoka - paras kikhernecurry - nutsforwellness


Lämpöä päivääsi 💛


- Anna-Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viljaton ja maidoton pannukakku

Viimeisen parin viikon sisällä meillä on syöty pannukakkua varmaan enemmän kuin moniin vuosiin yhteensä. Tämä siitä syystä, että tähtä...